perjantaina, elokuuta 31, 2018

Hei

Alla oleva teksti on tullut sähköpostiin. Tein blogiin uuden tekstin, jotta tilaaja näkee, tuleeko viesti postiin.

"Hei kerttuli.karonen@gmail.com! Edellisestä kerrasta on kulunut jonkin aikaa. Haluamme varmistaa, että haluat edelleen saada sähköposti-ilmoituksia, kun blogin TAPIOLAN MAA- JA MERIRETKEILIJÄT uudet postaukset on julkaistu. 
Jatka tämän blogin uusia postauksia koskevien sähköposti-ilmoitusten vastaanottamista klikkaamalla Jatka tilausta. Jos et halua saada ilmoituksia sähköpostiin, voit ohittaa tämän viestin tai klikata Hylkää. "

Muuta asiaa.  
Vuoden uusin tapahtumalista on vuosikatsauksen jälkeen. Huono paikka. Yritän siirtää sen ekaksi, kun palaan Lapin retkeltä. Loppuvuoden ja 2019 alkuvuoden ohjelma on piipussa ja tulee julki Retkeilijässä ja blogissa. Odotellaan!

                       terveisin Kerttuli

tiistaina, huhtikuuta 24, 2018


Mitä teimme viime vuonna!


Kuvahaun tulos haulle varkhanmukka
Tapiolan Maa- ja Meriretkeilijät ry
Toimintakertomus 2017         

Yhdistyksen toiminta painottui lähiretkeilyyn ja seudun luontokohteisiin ja kulttuurikohteisiin tutustumiseen.  Retket suunniteltiin useimmiten esteettömiksi ja tarjottiin tilaisuus sekä vaivattomaan mukana oloon että vaativampaan liikkumiseen.  Teatterikäyntejä järjestettiin runsaasti. 
Seuran puheenjohtaja oli Tuula Touru, varapuheenjohtaja Marjatta Sulkava ja sihteeri Kerttuli Karonen. Muut hallituksen jäsenet olivat Helve Ott, Aarne-Martin Ott ja Kyösti Kolehmainen.  Toiminnantarkastaja oli Asta Nurminen ja varalla Anja Laitinen.
Seura kutsui kunniajäseniksi Anja Laitisen ja Helve Ottin. Helve Ottille luovutettiin Työväen Retkeilyliiton kultainen ansiomerkki ansiomerkki.
Seuraan kuului jaosto Penedon Retkeilijät.  Pykeijän Ystävät  -yhdistyksen kanssa seura teki yhteistyötä.

Kokoukset

Su 2.4. klo 13.00 vuosikokous
 Tapiolan Kulttuurikeskuksen kahvilassa , Kulttuuriaukio 2, Tapiola.

2.4. kevätvuosikokous,  Espoon Kulttuurikeskus, kahvila, Espoo

Johtokunta keskusteli tapahtumien yhteydessä ja piti puhelinneuvotteluja.


Kuntoa ja kulttuuria. Lähiretket
Su.15.1.   Fazerila. Klo12.45 vierailukeskuksen aulassa, Fazerintie 6 Vantaan Vaaralassa. Opastetut  kierrokset .

La.4.2. klo 13 Talvisen luonnon päivä Nuuksion Haltiassa. Kamerat mukaan!

Su 19.3.   Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä kävimme Anneli Kuusiston haudalla ja ulkoilimme Hämeenkylän maisemissa. Hämeenkylän kirkkoon tutustuminen.

Ke 22.3. Ateneumin Tuulikki Pietilä -näyttely.  Äkkilähtö.

Ke 12.4. Anu Pentikin näyttely taidehallissa.  Äkkilähtö

Su 23.4. Rantaraitti Hyljelahdesta Nokkalan Majakalle.  Lintuseurantaa  ja kahvittelua.

Ke 17.5. taideretki Gyllenbergin taidemuseoon (Ane Gyllenberg – keräilijän itsenäisyys) ja Didrichsenin taidemuseoon (Juho Rissanen) sekä kahvit Torpanrannassa.

Ti 13.6. Alppiruusupuisto kukkii. Pääkaupunkiseudun retki. Äkkilähtö
                                                                       
To 15.6. Maammelaulusta 2000-luvun maisemasuunnitteluun Arabianrannassa.  Pääkaupunkiseudun retki.  Äkkilähtö.

Ke 23.8.  Kolmperän saunailta.                

Su 24.9. klo 13.00 Sieniretki Oittaan luontopolun maastoon.                   

Pe 20.10.  Tutustuminen uudistettuun Eduskuntataloon I.
                                                                     
Ma 23.10. Tutustuminen  uudistettuun Eduskuntataloon II.
                                                                     
Su 22.10. klo 13.00 Syysvuosikokous. Espoonkatu 8 A, 3.kerr. Kokouksen jälkeen kävelykierroksella tutustuminen Espoon vanhaan ja uuteen rakennuskulttuuriin.

Ke 1.11. Loka-marraskuun vaihteessa myöhäisillan retki taimenien kutupaikalle. Pääkaupunkiseudun kuntien opastama luontoretki.  
                                                                   
La, pyhäinpäivänä 4.11. klo 14.00 Hietaniemen hautausmaa.  Käydään mm. presidenttien haudoilla ja taiteilijakukkulalla.
                                                                  
Su 26.11. klo 15.00  yhdistyksen  joulujuhla Espoon keskustan palvelutalon kerhohuoneessa Espoonkatu 8.              

Su 17.12. klo 12.00 Tapaamme Stockmannin kellon alla. Katselimme jouluvaloja ja kiertelimme myyjäisiä.      



Kaukoretket
1.3. Helve Ottin 80-vuotistervehdys  Lahdessa. Johtokunnan jäsenet Tuula Touru, Marjatta Sulkava ja Kerttuli Karonen veivät tervehdyksen. Juhlintaan kuului Lahden MM-kisojen seuraaminen (miesten 15 km).
25.-31.8.  Ellen Granholn ja Catherine Arnaud Banse tekivät Samuli Paulaharju –operaation merkeissä retken  Helsinki-Kalix-Inari-Karigasniemi-Nordkapp-Pykeijä-Inari-Rovaniemi-Helsinki. Inarin siidassa nähtiin Juha Hurmen ohjaukset Kieruan vanha pappi ja Niklas Saaran kiroiss

TRL:n ja muiden järjestäjien tapahtumiin osallistuminen
28.-29.1. la-su  Akkojen rämpimisretki Vihdin Moksissa. TRL-retki.
25.-26.2. la-su Pyrypäivät ja Nuuka ry:n 23. vuosijuhla Stenbackassa.
9.6. Kuusankosken Retkeilijöiden vapaaehtoistyö-seminaari

Teatterikerho
Peet Gynt. Ryhmäteatteri                                        1
Tenorit liemessä. Arena.                                         1
Äidinmaa. Espoon teatteri.                                     2
Seitsemän veljestä. Suomenlinnan kesäteatteri          2
Palvelija. Arena.                                                      1
Sähkeet. Ravintolalaiva Wäiski.                                 1
Kihlaus. Yö ja päivä. Taaborin kesäteatteri.               8     
 Macbeth. Kansallisteatteri.                                    1
Seuraavat 500 vuotta.  Espoon teatteri                        1            
Tippukivitapaus                                                           1                
Arktinen hysteria. Kansallisteatteri                                         2   
Saikkua. Studio Pasila                                                             1
Myrskyluodon Maija. Kaupunginteatteri                6
Koivu ja tähti.  Kansallisteatteri                                 3
Kangastus. Kansallisteatteri                                       3                               
Suomen hauskin mies. Kansallisteatteri        1 
Toinen koti. Kansallisteatteri,  Omapohja                   1
                                                    Yhteensä 37 teatterikävijää

Jäsenistö
Jäsenmäärä:
lapsia                                 5
nuoria                                  2
työikäisiä                           19
eläkeläisiä                        34                                       yhteensä 60

Tiedotus
Seura tiedotti Retkeilijä-lehdessä, TRL:n kotisivulla, omassa blogissaan ja sähköpostitse sekä kirjeillä ja puhelimella.

Talous
Talous perustui jäsenmaksuihin ja omakustanteiseen toimintaan.  Talous oli vakaa.
Jäsenmaksut pidettiin ennallaan: aikuiset 15 e, muu perheenjäsen 10 e ja lapset 2 e.

Edustukset
Työväen Retkeilyliiton tiedotustoimikunnan puheenjohtaja Tuula Touru.
 Työväen Retkeilyliiton edustaja Kansan Sivistysliiton Erkki Wikstenin rahastossa oli Tuula Touru.
TRL:n sääntöuudistuksia valmistelevassa työryhmässä oli vastaavana Ellen Granholm  ja jäsenenä Kerttuli Karonen.
Nuuksion Kansallispuistoyhdistys Nuuka ry:n vuosikokousedustaja Kerttuli Karonen.









torstaina, maaliskuuta 22, 2018

Kevään ja kesän ohjelma 2018




Su 13.5. klo 13  Kukanpäivänä Longinojan lehdossa. Kokoontuminen Haaga-Helian ammattikorkeakoulun parkkipaikalla Malmilla, Latokartanintie 12.

Kesäkuussa Viro 100 v. Autolla ajellen tutustumme Viron historiaan erityisesti Tartton ja Peipsijärven ympäristöissä.

7.-14.7. Savonlinnan Putretissa harjoittelemme mobiililaitteiden käyttöä, uimme ja retkeilemme. Oopperaan halajavat, hankkikaa liput ajoissa!

La 18.8. TMMR 30 vuotta. Juhlitaan myös yhdessä niiden jäsentemme kanssa, joilla on tänä vuonna tasavuotissyntymäpäivät. Klo 13 juhlapatikka, klo 15 kahvitilaisuus. Pihaohjelmaa, sauna, tanssilava. Hanikan virkistyskeskus Matasaarentie 1.

Elokuun lopulla  kulttuuripitoinen matka Lappiin ja Norjan Nordkappiin.

Lähiretkiä luontoon ja tapahtumiin "mennään yhdessä" -periaatteella. Seuraa tapiolanmmr.blogspot.fi, s-postiasi ja kysy: tuula.touru@gmail.com, puh. 040 502 9399, kertturi.karonen@gmail.com, puh. 050 565 8883 ellen.granholm@gmail.com (Lapin matkasta)

torstaina, marraskuuta 30, 2017


Tapiolan Maa ja Meriretkeilijät. Tapahtumia 2018


Su 17.12. klo 12.00 Tapaamme Stockmannin kellon alla Helsingissä. Katselemme jouluvaloja ja -markkinoita ja käymme yhdessä kahvilla.

Su 14.1. klo 13.00  TIEDEKESKUS HEUREKA. Seitsemän sisarusta tulevaisuudessa  ja muut näyttelyt. Tiedepuisto 1. Sisäänpääsy 22 €

 Su 18.2. klo 14.00 TAIDEKOTI KIRPILÄ. Pohj. Hesperiankatu 7. Sieltä jatketaan
 LAURI JA LASSE REITZIN SÄÄTIÖN kokoelmien näyttelyyn (taidetta ja antiikkia) 
 Apollonkatu 23 B 64. Näyttelyihin vapaa pääsy.

Su 25.3. KLO 13.00 KESÄAIKA ALKAA NUUKSIOSSA. Kokoonnutaan luontokeskus 
 Haltiassa, Nuuksiontie 84.
  
 Ke 18.4. klo 17.00 VUOSIKOKOUS Rantaravintola Nokkalan Majakassa, 
 Nokkalanniemi 2, Espoo

 Su 13.5. KLO 13.00.  KUKANPÄIVÄNÄ LONGINOJAN LEHDOSSA.  Kokoontuminen Haaga-Helian ammattikorkeakoulun parkkipaikalla Malmilla, Latokartanontie 12.

7-14.7. varattu Savonlinnan Retkeilijöiden omistama lomatalo Putretti käyttöömme.
Retkeillään, pidetään somekurssia, uidaan ja saunotaan.Halukkaat voivat käydä oopperassa (Patarouva, Faust, Madame Butterfly). Varaa liput ajoissa!

Elokuun lopulla kulttuuripitoinen matka Lappiin ja Norjaan, Nordkappiin asti jos osallistujat haluavat. Tästä lisätietoja Ellen Granholmilta ellen.granholm@gmail.com

Teemme "mennään yhdessä" -retkiä lyhyellä varoitusajalla. Seuraa blogiamme
tapiolanmmr.blogspot.fi, sähköpostiasi ja kysy tarkemmin Kerttulilta kerttuli.karonen@gmail.com p. 050 565 8883 tai Tuulalta tuula.touru@gmail.com p. 040 502 9399

maanantaina, syyskuuta 04, 2017

Syksyn 2017 toimintakalenteri







su 24.9. klo 13.00 Oittaan navetan parkkipaikalla.  Sieniretki Oittaan luontopolun maastoon.

su 22.10. klo 13.00 Espoonkaatu 8 A, 3.kerr.  VUOSIKOKOUS. Kokouksen jälkeen kävelykierroksella tutustumme Espoon vanhaan ja uuteen rakennuskulttuuriin.

Longinojan lohien kutua voi ihailla  Pääkaupunkiseudun retkioppaan matkassa keskiviikkona 1.11.  klo 17.30-19.  Kokoontuminen on Haaga-Helian parkkipaikallaLatokartanontie 12.  

Pane rattaat pyörimään päässäsi! Lohien näytelmä on silminnäkijöiden mukaan ikimuistettava.

la, pyhäinpäivä 4.11. klo 14.00 Hietaniemen hautausmaan pääportilla. Käydään mm. presidenttien haudoilla ja taiteilijakukkulalla.

su 26.11. klo 15.00  TMMR:n joulujuhla Espoon keskustan palvelutalon kerhohuoneessa Espoonkatu 8.

su 17.12. klo 12.00 tapaamme Stockmannin kellon alla. Katselemme jouluvaloja ja kiertelemme myyjäisiä

Tammikuussa 2018 teemme kävelyretken Etu-Töölössä. Käymme mm. Kirpilän kotimuseossa.

Uudistetussa Eduskuntatalossa käymme niin pian kuin paikkoja kierroksella tai lehterillä löytyy.
Kerro jos olet kiinnostunut.  
   Huom.  Nyt on varattuna meille perjantai 20.10. klo 11.30. ja maanantaina 23.10. klo 13.15. Ryhmät ovat täynnä.    Aina voimme yrittää uuttakin käyntiä, jos tämä ei onnistu kaikilta.

Teatteriohjelmista ym. "mennään yhdessä"  -käynneistä kerromme e-maileissamme.

Lisätietoja Kerttuli Karonen kerttuli.karonen@gmail.com, puh. 050 565 8883, Tuula Touru tuula.touru@gmail.com, puh. 040 502 9399

maanantaina, huhtikuuta 10, 2017

Anu Pentik Taidehallissa


Vuosikokouksessa innostuttiin  Taidehallin  Anu Pentik -näyttelystä. Näyttelyn nimi on Kolme tilaa.  Se sai hyvät arvostelut ja ihmiset ovat kiitelleet sitä.

 Meidän päivämme on keskiviikko 12.4. ja kellonaika 13.    Osoite on Nervanderinkatu 3.  Tavataan lippuhallissa.  Taidehalli ei ole täysin esteetön. Liikuntaesteisten sisäänkäynti on Ainonkatu 3:sta.    Paikka on varmaan tuttu, mutta sanon kuitenkin, että huomattavat naapurit ovat Eduskunta ja Eläinmuseo (nimi on nyt jokin muu).

 Lippu on 12/8e. Museokortti käy.  Talossa on ravintola Farang, jossa on myös kahvila.



perjantaina, maaliskuuta 03, 2017

Helven juhlinta ja Lahden kisat

Johtokunta kävi 1.3. viemässä onnittelut Helve Ottille, joka täytti 80 vuotta. Tuli siinä katsottua Iivo Niskasen kultahiihtokin, Helve kun on vapaaehtoisena kisoissa.
Juhlalounas kisaravintolassa. -  Tuula ja päivänsankari. - Saunafirma sai Helven kuvaan saunamiesten väliin. Firma täytti itsekin 80 vuotta. Kisapaikalla on vaikka mitä!




sunnuntaina, helmikuuta 05, 2017

Nuuksion retkellä Talviluonnon päivänä 4.2.2017
Tuula ja Marjatta valitsevat kuvakulmaa. Kohteena mänty, joka on tehnyt uuden latvan hienolla suorakulmatekniikalla.



keskiviikkona, tammikuuta 18, 2017

Seura Fazerilan karkkitaivaassa 15.1.2017. Vasemmalta  Helve, Anja, Aarne-Martin, Kerttuli, Marjatta, Aila, Tuula.

torstaina, marraskuuta 24, 2016

2017 alkuvuoden tapahtumat

la 14.1.  Fazerila. Klo 12.45 vierailukeskuksen aulassa, Fazerintie 6 Vantaan Vaaralassa. Opastetut kierrokset 12/10/8 €

la.4.2. Talvisen luonnon päivä Nuuksion Haltiassa. Kamerat mukaan! Tavataan klo 13 kahviossa.

la-su 25.-26.2. Pyrypäivät ja Nuuksion kansallispuistoyhdistys NUUKA:n syntymäpäivä Stenbackassa. Katso Espoon Retkeilijöiden ilmoitus Retkeilijä-lehdessä.

su 19.3.  Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä käymme Anneli Kuusiston haudalla ja ulkoilemme Hämeenkylän maisemissa. Kokoontuminen Hämeenkylän kirkon edessä Auratie 3 klo 13.00

su 2.4. klo 13.00 VUOSIKOKOUS
Taidemuseo Emman kahviossa Ahertajantie 5, Tapiola.

su.23.4. Rantaraitti Hyljelahdesta Nokkalan Majakalle
. Lintuseurantaa ja kahvittelua. Kokoonnutaan Hylkeenpyytäjäntiellä tulevan metroaseman kohdalla klo 13.

Lisätiedot kerttuli.karonen@gmail.com puh. 050 565 8883, tuula.touru@gmail.com, puh. 040 502 9399

torstaina, elokuuta 25, 2016

Syksyn 2016 ohjelma

TAPIOLAN MAA- JA MERIRETKEILIJÄT  syyskausi 2016

la 24.9. LOHJAN OMENAKARNEVAALIT, museoalueella, Lohjan keskustan tuntumassa Kirkon takana. Omenatori ja omenaherkkuja. Monipuolista ohjelmaa musiikista alpakoihin. Tapaamme pajan luona klo 13.00.

su 25.9. NISKALAN ARBORETUM RUSKASSA. Maksuton opastettu kävelykierros  klo 12.00-14.00. Kuninkaantammentie-Fallintie, Haltialan tilan naapurissa.

su 16.10. KÄVELYÄ KAIVOPUISTOSSA Pyhän Henrikin kirkolta Kahvila Ursulaan. Tutustumme MANNERHEIM-MUSEOON.  Kokoonnumme Etelä-Sataman parkkipaikalla klo 13.00.

ti 25.10. KEHÄRATA-AJELU. Pysähdymme Lentoasemalla kahvilla. Kokoonnumme P-junan lähtöpaikalla klo 13.00.

la 5.11. TOKOINRANNASTA KATRI VALAN PUISTOON. Kokoonnumme Miina Sillanpään muistomerkillä (Eläintarhantie) klo 12.00. Kävelyn jälkeen siirrymme Työväenliikkeen kirjastoon (Sörnäisten rantatie 25), jossa STADIN TYÖVÄENKIRJALLISUUSPÄIVÄT  4.-5.11.

pe 9.12. VUOSIKOKOUS ja JOULUJUHLA klo 17.00-20.00 Espoon  Järjestöjen kokoustila Unelmassa, Kauppamiehentie 6, Tapiola

su 18.12.   klo 13.00 kokoonnumme Stockmannin kellon alla. Katselemme jouluvaloja  ja markkinoita. Pysähdymme ATENEUMISSA kahvilla ja katsomme  italialaisen modernistin Amedeo Modiglianin näyttelyn.

PENEDON RETKEILIJÄT  kokoontuvat lokakuussa muistelemaan yhteisiä matkoja valokuvien avulla ja suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Lisätietoja Elleniltä ellen.granholm@gmail.com.

Yhteisistä teatterissakäynneistä kysykää Kerttulilta kerttuli.karonen@gmail.com.

Lisätietoja Tuulalta tuula.touru@gmail.com, puh. 040 502 9399


sunnuntaina, toukokuuta 15, 2016

Kesän 2016 toimintakalenteri

TMMR lähtee Niskalan avajaisiin. Tapaamme siellä. Katso sähköpostistasi tiedote!
Helsingin kaupungin rakennusvirasto
kutsuu Niskalan arboretumin avajaisiin
19.5.2016 klo 14

Kesäkuu: Miina Sillanpään syntymästä 150 vuotta. Teemme kimppakyytiretken hänen  synnyinsijoilleen Jokioisiin ja Forssaan. Päivä avoinna.

Heinäkuu: Suomen vuoden matkakohde,   Serlachius-museot Mäntässä. Matkalla poikkeamme kiinnostaviin  kohteisiin ja tapaamaan tuttuja. Kahden päivän kimppakyytimatka.
Ajankohta avoinna.

ke 10.8.  klo 14.00 Sieni- ja marjaretki Kolmperään. klo 16.00 Rantasauna Kolmperäntie 1:ssä. Saunamaksuun 8 € sisältyy saunakahvi.
Bussi 243 Espoon asemalta Kolmperän pysäkille.


la  27.8.  Suomen luonnon päivän retki Vallisaareen. Maastovarusteet, evästä ja vettä mukaan.  Metsähallituksen opastukseen ehtii Helsingin Kauppatorilta klo 10.30 lähtevällä lautalla.
Muista tapaamisistamme kerromma sähköpostissa ja blogisivullamme  tapiolanmmr.blogspot.fi. Yhteistiedot: Kerttuli:kerttuli.karonen@gmail.com, puh. 050 565 8883, Tuula:  tuula.touru@gmail.com, puh. 040 502 9399.

Hieno ja monipuolinen ohjelma. Osallistun kaikkiin tapahtumiin, jos ei tule ylivoimaista estettä.
Ellen
  

maanantaina, huhtikuuta 11, 2016

Kilometrikisa 2016

Hei

Edellisten vuosien tapaan ilmoitin meidät Kilometrikisaan  https://www.kilometrikisa.fi/.
  Joukkueemme nimi on edelleen TMMR polkee. Osallistumiskoodi on TMMR pyörällä. 
 Uusi polkija,liity näin: Avaa kisan osoite tuossa eka rivillä. Ylhäällä oikealla on kohta "LIITY JOUKKUEESEEN". Siitä pääset mukaan.


                Polkimille kesäksi! Kerttuli

Hyvä entinen ja tuleva Kilometrikisaaja,
Kilometrikisaa poljetaan jälleen 1.5.-22.9.2016 ja ilmoittautuminen on täydessä vauhdissa osoitteessa http://www.kilometrikisa.fi/
Kirjautuessanne sisään voitte käyttää aiempien vuosien Kilometrikisan henkilökohtaisia tunnuksianne (käyttäjätunnus ja salasana), uusia ei tarvitse keksiä. Ainoa uusi tunnus jonka tarvitsette, on joukkueen uusi osallistumiskoodi tähän kisaan. Mikäli käyttäjätunnus tai salasana on päässyt unohtumaan, voi tunnustiedot palauttaa helposti omaan tunnukseen liittyvällä sähköpostiosoitteella.

tiistaina, helmikuuta 09, 2016

Huomaa, että tämä tapahtuma on vielä listalla ennen kevätkalenteria!

Ti 8.3. klo 13 naistenpäivänä näyttely Unelmien kuteita. Teatteripukuja 1800-luvulta 2000-luvulle. Teatterimuseo. Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G. Liput 6/8 € . Nautitaan lounas tai kahvit.

sunnuntaina, helmikuuta 07, 2016

Kevätohjelma 2016


ke 13.4. klo 13.00. Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha. Kokoontuminen sisäänmenoaulassa.

Pe 22.4.  klo 17.30    VUOSIKOKOUS. EYJ:n tiloissa Kauppamiehentie 6, Tapiola

la 7.5. klo 12.00 Ulkoilua Pirttimäen ulkoilualueella. Mahdollisuus tutustua hyvinvointikartano Kaisankotiin ja Espoon automuseoon. Bussi 86 Espoon asemalta klo 11.38

la 14.5. klo 9.00 Kokoontuminen  Leppävaaran Läkkitorilla. Kimppakyytimatka Kouvolan Verlaan. Tutustutaan Verlan vanhaan hioma- ja pahvitehtaaseen, joka on yksi Suomen seitsemästä Unescon maailmanperintökohteesta.

Muista mahdollisista retkistä tietoja sähköpostissa.

Lisätietoja Kerttuli:  kerttuli.karonen@gmail.com, puh. 050  5658883, Tuula:  tuula.touru@gmail.com, puh. 040 5029399. Seuraa ja kommentoi myös blogiamme